Skip to main content
Etusivu » Energia » Metsäteollisuus on siirtymässä fossiilittomaan energiantuotantoon
Energiantuotanto

Metsäteollisuus on siirtymässä fossiilittomaan energiantuotantoon

metsäteollisuus
metsäteollisuus
Kuva: Unsplash

Kesällä julkaistu tiekartta vie Suomea kohti asetettuja tavoitteita.

– EU:n tavoitteeseen ilmastoneutraalista Euroopasta tulisi päästä vuoteen 2050 mennessä ja Suomi pyrkii samaan 15 vuotta aiemmin. Metsäteollisuus on ilmastotoimissaan jo pitkällä, mutta tekemistäkin vielä on, toteaa Metsäteollisuus ry:n energia- ja ilmastopäällikkö Ahti Fagerblom.

– Jo 87 % alan energiantuotannosta on uusiutuvaa, ja tavoitteemme on saavuttaa 90 prosentin osuus vuoteen 2025 mennessä.

Eri toimialat ovat laatineet omia tiekarttojaan tavoitteiden saavuttamiseksi.

– Metsäteollisuudessa tavoitteenamme on lisätä ilmastohyötyjä koko toimintaketjussa. Pyrimme samalla myös vaikuttamaan siihen, että politiikka ei ohjaa tuotantoa siirtymään lievempien ympäristövelvoitteiden maihin, tällä tavalla estämme niin kutsuttua hiilivuotoa.

Suomen metsätuotteet ovat ilmastolahja maailmalle.

– Kiinnittämällä huomiota myös omien metsiemme tilaan varmistamme raakaaineen saannin ja kasvatamme omia hiilivarantojamme. Lisäksi tiekartassamme mainitaan tuoteinnovointi: tarvitsemme uuden sukupolven tuotteita, jotka korvaavat yhä enemmän päästöintensiivisiä tuotteita. Tässä on kyse markkinasta, jonka arvo kasvaa 200 miljardilla eurolla vuoteen 2030 mennessä.

Fagerblom toteaa, että ala ei kuitenkaan toivo suoria tukia.

– Terve kilpailu tuo alalle tasaveroisuutta. Tukien sijaan on tärkeää, että valtion toimin pidetään huolta puun saatavuudesta ja toimivasta infrasta, jolloin puutavara saadaan tehtaille ja tuotteet maailmalle. Myös puurakentamisen suosiminen julkisissa projekteissa olisi ilmastolle eduksi.

Terve metsänhoito kaiken pohjana

– Metsäteollisuuden tilanne on siinä mielessä poikkeuksellinen, että käyttämäämme materiaalia kasvaa koko ajan lisää. Hyvä metsänhoito on siis myös teollisuuden etu ja kannustamme metsänomistajia hyviin käytäntöihin taataksemme hyvän kasvun, toteaa Fagerblom.

Ilmastonmuutoksen ja tehokkaampien metsänhoitotoimien ansiosta Suomen metsät ovat kasvaneet hyvin jo 50 vuoden ajan. Haastettakin silti riittää, esimerkiksi EU:n nopeasti muuttuvat säännökset vaikeuttavat pitkäjänteistä suunnittelua tehtailla.

– Suomen metsätuotteet ovat ilmastolahja maailmalle, sanoo Fagerblom.

– Metsävarat kasvavat, päästöt tehtailla vähenevät ja hyviä tuotteita tehdään. Uskon, että tiekarttamme auttaa Suomea maaliin ilmastotavoitteissa.

Next article