Kahvipöydissä ja sosiaalisessa mediassa ollaan ennustettu, että tulevat eduskuntavaalit ovat ilmastovaalit. Keskustelua onkin ansiokkaasti viritetty tähän suuntaan muun muassa valtamedioissa ja viimeisimmissä vaalipaneeleissa. Ilmastosta ja päästövähennyksistä sietääkin keskustella enemmän, mikäli olemme valmiita pysäyttämään ilmastonmuutoksen 1,5 asteeseen. Keskeiset ratkaisut tehdään nyt.
Harmikseni keskustelu on pyörinyt lähinnä muutaman erityiskysymyksen, kuten hiilinielujen ja liikenteen sähköistymisen ympärillä. Nämä ovat tärkeitä asioita, mutta vain osa päästövähennysten kokonaisratkaisua. Paljon vähemmän olen kuullut puhuttavan esimerkiksi energiatehokkuudesta. Tämä on toisaalta ymmärrettävää, kun koko käsite ”energiatehokkuus” avautuu vaikeasti ensikuulemalla. Sanakirjan mukainen synonyymi voisi tälle olla ”energiankäytön hyötysuhde”.
Kansainvälinen energiajärjestö IEA on arvioinut, että energiatehokkuudessa on globaalisti jopa 44 prosentin päästövähennys potentiaali vuoteen 2040 mennessä. Kun energiatehokkuutta tarkastellaan näin suomalaisesta näkökulmasta, meillä on jo ansiokas historia energiatehokkuuden parantamisessa. Suomessa energiatehokkuuden parantaminen on perustunut vapaaehtoiseen sopimusmenettelyyn, joka kattaa elinkeinoelämän, kunta- ja kiinteistöalan sekä öljyalan. Sen keskeisenä tavoitteena on energian tarkoituksenmukainen käyttö. Mukaan liittyvät yritykset tai kunnat sitoutuvat sopimuksen mukaiseen energiatehokkuustavoitteeseen. Ensimmäinen energiatehokkuussopimusten kausi oli 2008-2016. Nyt ollaan toisella kaudella, joka alkoi vuonna 2017 ja se jatkuu vuoteen 2025.
Motivan mukaan sopimusmenettelyyn liittyneiden energiatehokkuustoimien ansiosta vuoden 2016 lopussa energiaa säästyi vuositasolla lähes 16 TWh. Syntynyt säästö vastasi Suomen yli 1,9 miljoonan kerrostaloasukkaan vuosittaista lämpöenergiankulutusta. Toimet leikkaavat vuosittain hiilidioksidipäästöjä yli 4,7 miljoonalla tonnilla ja turhia energiakuluja 560 miljoonalla eurolla. Voin erittäin lämpimästi yhtyä Motivan arvioon, että vuosien saatossa suomalaiset vapaaehtoiset energiatehokkuussopimukset ovat muovautuneet menestystarinaksi, jollaista ei löydy muualta maailmasta.
Lue myös: Jukka Leskelä: ”Ilmastonmuutos on torjuttava viisaasti”
EU:n puhtaan energian paketti annettiin marraskuussa 2016 ja loppuvuodesta 2018 siitä saatiin sovittua kaikki osat. Paketti koostui uusiutuvan energian (RED II) ja energiatehokuuden (EED) direktiivien uusimisista ja hallintomallista. Tällä lainsäädäntöpaketilla luotiin raamit EU:n 2030 tavoitteiden saavuttamiseen: kasvihuonekaasujen päästöt -40 prosenttia verrattuna vuoden 1990 tasoon, uusiutuvan energian osuus tulee olla loppuenergiasta 32 prosenttia ja energiatehokkuudelle -32,5 prosentin vähennys vuonna 2007 laaditusta perusuran arvosta vuodelle 2030.
Vaikka jatkuva tekniikan kehitys tuo automaattisesti energiatehokuutta, politiikassa emme voi ainoastaan nojautua huomisen tekniikkaan. Energiatehokkuudelle on annettava mahdollisuus jo tänään. Nopeasti sähköistyvässä yhteiskunnassa on annettava sijaa älykkäiden sähköverkkojen ja kulutusjouston mahdollistamalle energiatehokkuudelle. Tämä korostuu erityisesti silloin kun suurin osa meidän energian tuotannosta nojautuu säätiloista riippuvaiseen uusiutuvaan energiaan. Tällöin meidän tulee käyttää tuotettu energia tehokkaammin eli vähemmästä energiasta on saatava enemmän irti ja ilmasto kiittää.
Kirjoittaja Kimmo Tiilikainen on Keskustalainen poliitikko ja asunto-, energia- ja ympäristöministeri.
